Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailut 2005
Ensimmäisen kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun voittajat julkistettiin 3.5.2006 Aulangolla Piiri06 -tapahtumassa. Kunta-, seutu- ja aluesarjan mestaruuden voitti Hämeen yhteismarkkinointihanke. Jaetun hopeasijan saivat Loviisan kaupungin Kotiin Loviisaan - Hem till Lovisa -kampanja sekä Lahden Alueen Kehittämisyhtiön UUSI NÄKÖALA asumiseen ja vapaa-aikaan -lehti.
Matkailusarjan Suomen mestaruuden voitti Sonkajärven kunnan Eukonkannon MM-kisatapahtuma. Toisen sijan sai Hämeen Matkailu Oy:n Suuri Seikkailu Hämeessä. Kolmannen sijan voitti Vuokatin matkailukeskus Vuokatin tapahtumamarkkinoinnilla.
Palkinnoksi kunta- ja seutu- ja aluesarjan sekä matkailusarjan voittajat saivat 50 000 euron arvoisen markkinointikampanjan, joka toteutettiin tapahtuman yhteistyökumppaneiden kanssa.
Suomen Kuntaliiton, Seudulliset kehittämisyhteisöt SEKES ry:n sekä Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistyksen SUOMA ry:n järjestämään Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuun saivat osallistua kunnat ja kuntayhtymät sekä niiden omistamat organisaatiot vuonna 2005 toteutetulla tai käynnissä olleella markkinointitoimenpiteellä tai -kampanjalla. Kilpailuun lähetettiin yhteensä 56 kilpailutyötä eri puolilta Suomea, erityisesti seudullisista kehittämiskeskuksista, matkailuorganisaatioista sekä kunnista ja kaupungeista.
Sarjojen kärjessä
Kunta-, seutu- ja aluesarja
1. Hämeen liitto: Hämeen yhteismarkkinointi vuonna 2005
Hämeen liitto on yhdessä Forssan, Hämeenlinnan ja Riihimäen seutukuntien, maakunnan 16 kunnan, Hämeen Matkailu Oy:n ja useiden muiden toimijoiden kanssa toteuttanut maakunnallista yhteismarkkinointia vuodesta 2000 lähtien. Laajaan valtakunnalliseen kampanjaan on sisältynyt vuonna 2005 mm. mediamainontaa, www-sivusto, tiedotusta, sisäistä viestintää ja tapahtumia.
Kilpailun tuomariston mukaan Hämeen yhteismarkkinointi on esimerkki huolellisesti toteutetusta ja suunnitellusta, pitkäjänteisestä markkinointityöstä, jolla on selkeä strategia. Hämeessä on onnistuttu luomaan hyvin johdettu, toimiva markkinointiorganisaatio ja koko maakunnan laajuinen markkinoinnin yhteistyöverkosto. Ylin johto on sitoutunut markkinointiin: yhteismarkkinointia ohjaa Hämeen liiton asettama ohjausryhmä, jonka puheenjohtaja on maakuntajohtaja. Yhteismarkkinoinnin avulla myös pienet toimijat ovat saaneet valtakunnallista näkyvyyttä. Yhteismarkkinoilla on selkeät painopistealueet: matkailu, asuminen, tapahtumat.
2. (jaettu). Loviisan kaupunki: Kotiin Loviisaan - Hem till Lovisa.
Kotiin Loviisaan -kampanja on ollut käynnissä vuodesta 2003. Vuonna 2005 kampanjan osia ovat olleet radio- ja lehtimainonta, suoramainonta, verkkosivusto, messuesiintymiset, infotilaisuudet ja tutustumisretket. Kotiin Loviisaan -kampanja on osoitus siitä, että myös pienellä budjetilla voidaan saada aikaiseksi hyvä ja tuloksellinen kampanja. Välineenä radio on tuore ratkaisu asumisen markkinoinnissa. Radiomainonnan humoristista luovaa toteutusta tuomaristo piti onnistuneena. Tuloksena on hyvin fokusoitu kampanja, jossa on luotu onnistunut keihäänkärkiviesti selkeälle kohderyhmälle. Markkinointia ohjataan ja suunnitellaan markkinointiryhmässä, jossa on edustettuna myös kaupungin ylin johto sekä yritysten ja paikallislehden edustajat. Tulosten seurantaan ja mittaamiseen on kiinnitetty esimerkillisesti huomiota.
2. (jaettu). Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy - LAKES:UUSI NÄKÖALA asumiseen ja vapaa-aikaa
Lahden seutu on julkaissut vuodesta 2001 lähtien UUSI NÄKÖALA asumiseen ja vapaa-aikaan -lehteä. Vuonna 2005 lehtiperhe kasvoi ja UUSI NÄKÖALA -lehden rinnalla ilmestyi elinkeinoelämälle tarkoitettu LIIKE-lehti. Lehdet ovat osa isompaa markkinointikokonaisuutta, johon kuuluu mm. seudullinen internet-sivusto, esiteperhe, messuesiintymiset sekä lehti- ja internet-kampanjat messujen ja tapahtumien yhteydessä. UUSI NÄKÖALA -lehti tutustuttaa lukijan ei-mainosmaisella tavalla Lahden seudun asumisen ja vapaa-ajan mahdollisuuksiin. Tabloid-formaattiin taitetun lehden sisältöä ja visuaalisesti korkealaatuista toteutusta tuomaristo piti onnistuneena: lehti tarjoaa mielenkiintoisen lukupaketin valitulle kohderyhmälle, pääkaupunkiseudun lapsiperheille. Pitkäjänteisesti ja hyvin johdetun työn tuloksia on mitattu esimerkillisesti. Markkinointiteon tulokset näkyvät mm. muuttajatutkimuksissa sekä huomioarvo- ja talteenottotutkimuksissa.
Kunniamaininta: Airport Area Marketing Oy / Vantaan kaupunki: Aviapolis-kampanja
Keski-Vantaan alueen markkinointi Aviapolis-konseptilla lanseerattiin vuonna 2002 osana lentoaseman ympäristön kehittämistyötä, ja kampanja jatkuu edelleen. Aviapolis-alueen markkinointiviestinnän osia ovat mm. Aviapolis-lehdet, esitteet, Aviapolis-sivusto, alueen mainospylonit, toimittajakiertueet ja tapahtumat.Aviapolis-alueen kehittäminen ja markkinointi ovat olleet keskeinen osa Vantaan kaupungin kokonaisstrategiaa sekä elinkeino- ja viestintästrategiaa. Aviapolis-alueen markkinointia on toteutettu esimerkillisesti laajan yhteistyöverkoston kanssa: kaupunki on koonnut yhteen alueen maanomistajat, yritykset ja muut alueen kehittämisestä kiinnostuneet tahot. Markkinointiviestinnässä toistetaan selkeää perusviestiä, joka pohjautuu todelliseen vahvuuteen, alueen sijaintiin lentokentän ja kehä kolmosen äärellä. Markkinointia on suunnattu rohkeasti myös kansainvälisille sijoittajille. Alueen tunnettuuden ja kiinnostavuuden kehittymistä seurataan vuosittain. Aviapolis rankattiin pääkaupunkiseudun kiinnostavimmaksi yritysalueeksi KTI:n tutkimuksessa vuonna 2005.
Kunniamaininta: Luumäen kunta: Tontti-, yritys- sekä imagomarkkinointi
Luumäki on esimerkki pienehköstä kunnasta, joka on lähtenyt nostamaan rohkeasti esille omia vahvuuksiaan selkeillä perusviesteillä vuonna 2005 aloitetulla ja kuluvana vuonna jatkuvalla tontti-, yritys- ja imagomarkkinointikampanjalla. Tuomaristo antoi Luumäen kunnalle kunniamaininnan erottuvasta, innovatiivisesta ja pysäyttävästä markkinointiviestinnän toteutuksesta, joka toistuu linjakkaasti ja johdonmukaisesti kaikissa kampanjamateriaaleissa. Kampanjan aikana tonttimyynti on kaksinkertaistunut ja asukasluku kääntynyt nousuun.
Matkailusarja
1. Sonkajärven kunta: Eukonkannon MM-kisatapahtuma
Sonkajärven Eukonkanto-kisa järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1992. Vuosittain toistuva tapahtuma on tuonut persoonallisella tavalla Sonkajärven maailmankartalle. Tapahtuman markkinointiviestintä on koostunut kansallisesta ja kansainvälisestä tiedottamisesta, valokuva- ja DVD-materiaalista sekä nettisivuista.
Tuomaristo arvioi tapahtuman idean hyväksi ja viestintästrategian onnistuneeksi. Tapahtumasta löytyy aitoa suomalaista "kylähulluutta", ja tapahtumajärjestelyistä heijastuu aito yrittäjyys. Eukonkannon MM-kisat vaikuttavat alueen majoituskäyttöasteeseen merkittävästi. Tuomaristo luonnehti tapahtumaa ainutlaatuiseksi omassa sarjassaan ja totesi, että sen visio on hyvä, sillä elämään tarvitaan iloa. Muita menestystekijöitä olivat mm. selvä fokus, selkeä mediastrategia, asiakassuuntainen ja ihmisläheinen asenne sekä voimakas mediapenetraatio niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tapahtuma on pitkäjänteisesti toteutettu, innovatiivinen matkailuteko, joka on luonnehdittavissa sanoilla: "tuottavaa omaperäisyyttä".
2. Hämeen Matkailu Oy: Suuri Seikkailu Hämeessä
Suuri Seikkailu Hämeessä -kampanja toteutettiin vuonna 2005, kun MTV3:n Suuri Seikkailu 2005 -ohjelmasarja kuvattiin Hämeessä. Markkinointiviestinnän toimenpiteinä käytettiin sisäistä markkinointia, kuluttajamarkkinoinnissa printti-ilmoituksia, yritysmarkkinoinnissa suorapostituksia ja koko kampanjan tukena myös internetiä.
Tuomaristo luonnehti kampanjaa kiinnostavaksi markkinointiviestinnäksi, jossa on hauska ja oivaltava teema. Selkeässä ja mietityssä esityksessä on johdonmukainen kokonaisote, joka lisää ammattimaisuuden tunnetta sekä kuluttaja- että yritysmarkkinoinnissa. Positiivista on järjestelmällinen, erityisen laaja yhteistyö alueen eri toimijoiden kesken. Taustalla on selkeä visio ja strategia, joka kantaa pitkälle. Tuotteistaminen on onnistunut erinomaisesti. Matkailijoille on erilaisia ja monipuolisia tuotteita. Kampanjan visualisointi on selkeää. Kampanjassa kuvastuu emotionaalisuus ja asiakkaan ymmärtäminen.
3. Vuokatin Matkailukeskus Oy / Pohjolan Mylly: Tapahtumat osana Vuokatin markkinointistrategiaa
Vuokatin Matkailukeskuksen / Pohjolan Myllyn vuonna 2005 toteuttama kampanja perustuu tapahtumakohtaisille markkinointisuunnitelmille. Kampanjan markkinointiviestintä koostuu media- ja suoramarkkinoinnista, internetistä, promomateriaalista, yritysmyynnistä, radiopromootioista/kilpailuista sekä omasta lippukaupasta (www.lippumylly.fi). Kampanjan aikana Vuokatin majoitusvuorokaudet kasvoivat 14,2 %:lla, www.vuokatti.fi -sivuston kävijämäärä lisääntyi 45 %:lla ja tapahtumiin tuli reilusti uusia asiakkaita. Sotkamo valittiin vuoden imagokunnaksi 2005 ja on myös 1. sijalla matkailualueena (rek. maj. 2005, Tilastokeskus).
Tuomariston mielestä Vuokatissa on löydetty hyviä keinoja lisätä alueen houkuttelevuutta sesongin ulkopuolellakin. Maantieteellisen sijainnin suhteen haastavalla alueella on onnistuttu tekemään kaupallisesti menestyksekästä, pitkäjänteistä työtä. Vuokatilla on selvä missio siitä, miten asiakkaita palvellaan. Vuokatin nimeä ja mainetta on viety systemaattisesti eteenpäin. Kohderyhmä on otettu hyvin huomioon mainonnan ilmeessä, ja visuaalinen linja on selkeä. Musiikkiteema on hyödynnetty markkinointiviestinnässä selkeästi. Kaupalliset tulokset on raportoitu hyvin selkeästi, ja ne osoittavat, että tuote on menestynyt ja houkutellut paljon kävijöitä.
Kunniamaininta: Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy - LAKES: Lahden seudulla tapahtuu
Lahden seudulla tapahtuu -kampanjakokonaisuus koostuu printti-, radio- ja tv-mainonnasta sekä esitteistä ja pr-tuotteista. Kilpailuun osallistunut kampanja on toteutettu 2004-2005. Sen tavoitteena on ollut alueen kiinnostavuuden ja tunnettuuden lisääminen sekä matkailutulon kasvattaminen. Tavoitteena on myös ollut vahvistaa Lahden seudun imagoa todellisena tapahtumien alueena. Tuomariston mukaan LAKESin kampanja kokoaa hyvin alueen eri toimijoita yhteen. Kampanja on monipuolinen, ja siinä on hyvät aihealueet ja teemaesitteet, jotka ilmentävät konseptiajattelua. Kampanja on kokonaisuus, jolla on selkeä nimi, eikä se rakennu pelkästään yhden tapahtuman ympärille. Eri medioita on otettu hyödyllisesti käyttöön. Tietynlainen värimaailma ja visuaalinen kurinalaisuus markkinointiviestinnässä ovat plussaa. Tuomaristo piti positiivisena sitä, että on pystytty tuomaan kulttuuria (kärkenä Sibelius) ja urheilua lähemmäksi toisiaan ja hyödyntämään niitä kaupungin vahvuuksina. Visio on viime vuosien aikana selkeästi kehittynyt.
Kunniamaininta: Turunmaan seutu ry: Turun saariston matkailupalvelun kartta, urheilukalastus- ja veneilyesitteet, saariston www-portaali
Turunmaan saariston kilpailutyö koostuu internet-portaalista, saariston matkailupalvelukartasta, veneily- ja urheilukalastusteemaesitteistä sekä lehti- ja internet-mainonnasta. Kampanjan tuloksena Turunmaan saariston matkailijamäärät ovat lisääntyneet, matkailusesonki on pidentynyt, matkailuyrittäjien yhteistyö on lisääntynyt alueen yhteisessä markkinoinnissa ja alueen matkailu on kehittynyt.
Tuomaristo piti Turunmaan saariston kilpailutyötä merkittävänä, selkeänä perustyönä, joka palvelee hyvin alueen matkailusektorin työvälineenä. Kyseessä on yksinkertainen markkinointivälineistö, joka tuo hyvin esille juuri kyseisen alueen matkailutarjontaa. Turunmaan saaristo on myös onnistunut saamaan alueen yrittäjät yhteistyöhön päämäärän saavuttamiseksi.